Piirikokous 10.11.2018

Etusivu,Tapahtumat

SDP Helsingin piirikokous kokoontui lauantaina 10.11. 2018 sääntömääräiseen syyspiirikokoukseen Kinaporin palvelukeskukseen.

Syyskokouksessa valittiin puheenjohtajisto vuosille 2019–2020. Piirin puheenjohtajana jatkaa Pentti Arajärvi. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Anita Hellman ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Maria Loima.

Piirihallitukseen vuodelle 2019 valittiin Juha Jaatinen, Eero Kiuru, Eero Kivinen, Pirjo Kivistö, Otto Köngäs, Mari Laasio, Iiris Niinikoski, Tiina Rytky, Matti Sadeniemi ja Katariina Styrman.

Poliittisesta tilanteesta alusti eurovaaliehdokas Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi. Näkkäläjärvi puhui muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnasta, Euroopan suunnasta ja edistyksellisestä koulutuspolitiikasta. Poliittinen tilanne puhutti kokousväkeä.

– Kokous oli hyvin keskusteleva sekä poliittisen tilanteen että piirin toiminnan suhteen, Arajärvi kiittelee kokousta ja lisää, että piirin toiminnan henkeä kuvaa hyvin, että kaikista henkilövalinnoista jouduttiin äänestämään.

– Tästä voidaan jatkaa vahvana ja yhtenäisenä liikkeenä ensi vuoden eduskuntavaaleihin, joissa tavoitteena on nostaa helsinkiläisten demareiden määrää kansanedustajissa, eurovaaleihin sekä mahdollisesti maakuntavaaleihin, jos ne vastoin toivetta tulevat, Arajärvi summaa.

Lisätietoja:
Laura Ylitalo
toiminnanjohtaja
SDP Helsinki
p. 045 165 5011